 |
Palveleva
kuljetuskeskus
Lohjan KTK Osuuskunta on yksityisten kuljetusyrittäjien omistama
kuljetuskeskus. Monipuolisella kuljetuskapasiteetilla hoidamme pienet
ja suuret, niin yritysten kuin yksityistenkin kuljetustarpeet. Hoidamme
sekä kertakuljetukset että pitkäaikaiset sopimuskuljetukset.
Kuljetuksen päätepiste ja tai noutopaikka voi sijaita Lohjalla,
muualla Suomessa tai ulkomailla.
Kuljetuksia jo yli 65 vuotta
Lohjan KTK on Suomen vanhin toimiva KTK-yritys. Vuonna 1938 Lohjan KTK:ta
olivat perustamassa Eino Aura, Martti Talvio, Urpo Viljanen ja Yrjö
Perho (Perkonsalo). Uudestaan Lohjan KTK:n toiminta käynnistyi vuonna
1948, sotien jälkeen. Aluksi Lohjan KTK
toimi yhdistyspohjalta muuttuen vuonna 1979 osuuskunnaksi.
Lohjan KTK:n historian aikana palvelumuoto – kuljetuspalvelu –
on säilynyt, muuten ala on kokenut monta muutosta. Kuljetuskaluston
koko ja kapasiteetti on kasvanut ja monipuolistunut. Liikennnepolitiikan
säännöt ovat muuttuneet. Oman lähialueen kuljetuksista
on laajennuttu koko maan alueelle, aina ulkomaille asti.
Tänään Lohjan KTK Osuuskunnassa on mukana runsaat 30 liikennöitsijää
ja autoja liikenteessä lähes 50.
Toiminta kattaa koko kuljetussektorin laidasta laitaan,
pakettiautoista raskaisiin yhdistelmiin.
Lohjan KTK - monipuolinen kuljetuskeskus palveluksessasi! |
 |